JUTTUJA

Sukuseuran esimies vaihtui   Helin tarinat    Vänttisten sukuvaakunasta  Päivä kerrallaan  Helmi löysi sukunsa vahingossa



Marketta Pöllänen jatkaa Sakari Vänttisen auraamaa tietä tästä eteenpäin sukuseuran esimiehenä.

SUVUN ESIMIES VAIHTUI
Sukukokous valitsi elokuussa uudeksi esimieheksi Marketta Pölläsen Varkaudesta. Vai pitäisikö nyt sanoa, esinaiseksi! Sakari Vänttinen jätti tehtävät oltuaan suvun "huipulla" upeat 14 vuotta. Sakari toteaa, että parhaimpia hetkiä noiden vuosien aikana olivat, kun tunsi saaneensa jotain näkyvää aikaiseksi. Sellaisia tapahtumia olivat sukuseuramme tiedotuslehden, W-viestin, aloittaminen sekä sukustandaarin, sukuvaakunan ja isännänviirin valmistuminen.
- Myös sukujuhlien järjestäminen ja niistä saatu myönteinen palaute on usein lämmittänyt mieltä. Lisäksi sukujuhlissa suvun omien vanhinten, mm. Laina Koposen ja Tyyne Oravan esiintymiset ovat jääneet mieleen, Sakari muistelee.
Sukujuurien tunteminen on Sakarille tärkeää ja hän siteeraakin sukumme perustamiskokouksen kokouskutsussa vuonna -82 ollutta mietelmää "jos et tunne menneisyyttäsi, et voi suhtautua luontevasti tulevaisuuteesikaan". Tuo lause pitää Sakarin mielestä sisällään kaiken sen mikä on tärkeintä omien sukujuurien tuntemisessa. Arvokkaana kehittämiskohteena lähtevä suvun esimies pitää kokonaisvaltaista sukututkimukseen panostamista. Lisäksi sukukirjan valmistaminen on merkittävänä tavoitteena mukana.
- Sukututkija Kari-Matti Piilahti on tehnyt erittäin hyvää työtä, mutta myös omasta piiristä pitäisi löytää sukututkimuksen tekijöitä, Sakari muistuttaa.
Talkootyö vaatii aikaa ja panostusta onnistuakseen. Sakari kertoo kokeneensa välillä, että tekijät olivat vähissä, vaikka myöntääkin että tehtäviä toki olisi voinut jakaa hallituksen muille jäsenille.Kysyessäni, millaisin miettein hän siirtää vastuun nyt toisiin käsiin ja miten hän tulee jatkossa olemaan mukana toiminnassamme, Sakari vastaa, että mieli on rehellisesti sanottuna haikea.
- Olen saanut olla 14 vuoden ajan sukumme "huipulla". Jokaisella tehtävällä on kuitenkin aikansa ja uusille henkilöille, ajatuksille ja toimintatavoille on annettava mahdollisuus tulla esiin ja päästä vaikuttamaan. 20-vuotisjuhlien ohjelman järjestäminen osoitti, että Marketalla + kumppaneilla ovat asiat hyvin hallinnassaan, Sakari toteaa.Hän lisää pilke silmäkulmassa, ettemme hänestä niin vain eroon pääse! Hän tulee olemaan etenkin nyt siirtymävaiheessa uuden esimiehen tukena. Lisäksi hän on lupautunut toimimaan suvun jäsenyhdyshenkilönä. - Ja vielä toivotan Marketalle onnea suvun esimiehen tehtävissä, Sakari lisää.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Teksti ja kuva: Marjo Nissinen

Uusi esimies Marketta Pöllänen muistuttaa, että esimiestehtävien siirtyminen lähti liikkeelle siitä, että Sakari ei itse halunnut enää jatkaa vaan toivoi suvun vetäjäksi uusia henkilöitä ja uusia tuulia ja ajatuksia.
- Olen ollut hallituksessa pitkään, ja se aika oli mukavaa ja mielenkiintoista. Sakari on tehnyt arvokkaan työn seurassamme, josta on hyvä jatkaa eteenpäin. Toivottavasti pystymme etenemään samalla tyylillä ja sisällöllisesti yhtä rikkaasti. Tietysti uusi esimies tuo mukanaan omat ajatuksensa sukuseuran toimintaan, Marketta miettii.
Myös Marketan mielestä sukututkimus on edelleen varsin keskeinen haaste ja tehtävä sukuseurallemme ja sitä työtä jatkamme yhteisvoimin.
Uusi aluevaltaus on www-sivujen aloittaminen. Lehden ilmestymisen aikaan sivut ovat jo avoinna, ja niitä pääsee tutkailemaan osoitteessa www.wanttistensukuseura.com .
- Toinen viestinnällinen haaste on W-viestin kehittäminen. Tämä lukemasi lehti on jo entistä tiedotuslehteä laajempi. Marjo Nissinen on lupautunut lehden tekijäksi ja kokoajaksi. Haluamme tarjota sukuseuralaisille rikkaan, mielenkiintoisen ja informatiivisen lukemisnautinnon, Marketta kertoo.
Haastetta tuo myös tulevaisuudessa nuorten sukuseuralaisten tavoittaminen. Marketta uskoo, että www-sivujen myötä myös nuori sukupolvi löytää seuramme ja sitä kautta oppii tuntemaan omaa taustaansa ja historiaansa. Marketalle omat juuret kuin myös uudet sukulaisuussuhteet ovat tärkeä yhdysside elämään. - Kiinnostus suvun tutkimiseen alkoi vuonna -66 silloisen Kangaslammin kirkkoherra Osmo Töyryn opastuksella. Menneet tapahtumat, henkilöt ja asiat ovat tosin aina kiinnostaneet minua. Koen myös, että olen oppinut paljon entisajan ihmisten elämästä ja olosuhteista. Marketta tuntee olevansa etuoikeutettu, kun saa kirjaimellisesti astella niitä teitä ja polkuja Härmäniemessä lapsuuskodin maisemissa, jossa esivanhempamme ovat yli 400 vuotta sitten asustaneet.
- Se jos mikä antaa yhteyden juurille ja menneisyyteen, hän lisää. Entä millaisia terveisiä haluat lähettää lehtemme lukijoille?
- Toivon, että näkisimme kaikki tämänpäiväisen elämämme arvokkaana ja tärkeänä perimänä tuleville polville. Merkitään muistiin omia elämäntilanteitamme, tapahtumia ja tarinoita ja luodaan pohjaa omille jälkipolvillemme, hän kehottaa ja kutsuu sukua ja seuralaisia innolla mukaan yhteistoimintaan oman seuran ja sitä kautta itsemme parhaaksi.




VÄNTTISET JA PEKKALAN PERUSTAMISEN IHME!

Moni on varmasti usein miettinyt, miksi sukumme kantatila Pekkala sijaitsee juuri Härmäniemessä.

Jos Härmäniemi sijaitsee nykyajan oloista katsoen todella syrjässä, niin entäs sitten 400 vuotta sitten, jolloin etäisyydet olivat vielä pidemmät ja asutus harvempaa? Silti 1500-1600-lukujen vaihteessa kantaisämme Pekka Vänttinen "ilmaantuu" talollisena Härmäniemeen, silloiseen Joutsenlahden kylän alueelle. Mikä sai Pekan perustamaan tilansa tiettömien teiden taakse, keskelle korpea? Toinen ihmeteltävä seikka on se, että Pekkalan tila on pysynyt sukumme hallinnassa sen perustamisesta lähtien eli 400 vuoden ajan. Pekkala Vänttisineen on siis jatkanut eloaan kaikista maatamme riepotelleista vastoinkäymisistä huolimatta.

Ajattelin tehdä nyt pienen katsauksen maamme historiaan ja niihin olosuhteisiin, joissa sukumme vaiheet nykysukututkimuksen mukaan alkavat.

1500-1600-luvun vaihteessa Joutsenlahti kuului tuolloin Rantasalmeen, jonka eteläpuolella sijaitsi Olavinlinna. Silloisten etäisyyksien mukaan mitattuna linna oli suhteellisen lähellä. Lounaassa oli Laivalinna eli nykyinen Varkaus sekä luoteeseen päin mennessä Suur-Savon silloinen keskus Mikkeli. Toisin kuin tänä päivänä, vesi oli yhdistävä tekijä ja nopein liikkumisväylä. Joutsenlahden kylä oli siis merkittävien markkina- ja sotilaallisten tukikohtien läheisyydessä. Tämä tiesi toisaalta kaupankäyntimahdollisuuksia, toisaalta tiukempaa kruunun kontrollia verotuksineen ym. rasituksineen.

Ratsaspolkua pitkin

Kaikki tiet veivät Olavinlinnaan ja ne päätyivät myös sinne. Teiden rakentaminen toi rasitteita talonpojille. Jo siihen aikaan ajateltiin, että teitä oli jo liiankin kanssa. Niitä pitkin teki matkaa paljon vierasta väkeä, vaivoiksi saakka. Talonpojilla oli verorasitteena kyyditysvelvollisuus, joka erityisesti koetteli tien tuntumassa asuvia talonpoikia. Maanteiden lisäksi rasitetta toivat vielä sillat, jotka talonpoikien oli rakennettava ja ylläpidettävä. Olavinlinnasta pohjoiseen kulki reitti ainoastaan ratsaspolkuna Laivalinnaan eli Varkauteen. Joutsenlahdella teitä siis ei ollut, joten Pekkalan tila todennäköisesti säästyi ylimääräisiltä vero- sekä kyyditysrasitteilta ja samalla myös vierailta kulkijoilta. Viisaasti oli Pekkalan tilan sijainti; vesistöä halkovaan niemeen, jossa oli runsaasti metsää. Vesiteitä ei tarvinnut korjata, riitti kun piti veneensä kunnossa. Toisaalta reitti Olavinlinnasta Laivalinnaan eli Varkauteen ylitti vesistön Tappuvirran kohdalla, jonka nimen sanotaan kertovan muinaisesta kahakasta, jossa oli veri virrannut, oma ja vieras. Idästä, maita tai vesistöä pitkin, saapui siis vihollinen. Pelottavan lähellä liikkuivat siis levottomuudet Joutsenlahtea ja Pekkalaa.

Huuhta toi hyvän sadon

1500-luvulla savolaisten elinkeino perustui erä- ja kaskitalouteen, joka vaati käyttöönsä valtavan laajoja maa-alueita. Voitiinhan yhdellä paikalla kasketa vain kerran tai pari miespolven välein. Savolaisten elinalue kävi ahtaaksi, eikä kaikille riittänyt toimeentulomahdollisuuksia. Täytyi siis lähteä etsimään tilaa muualta ja asutus lähti leviämään Savonlinnan korkeudelta kohti pohjoista. Näiden uudisraivaajien mukana ovat todennäköisesti kantaisämmekin saapuneet nykyisille sukumme asuinalueille. Savolaisen uudisasutuksen menestys perustui huuhtakaskimenetelmään. Onnistuessaan huuhta tuotti 20-50-kertaisen sadon eli parhaimmillaan yhdestä jyvästä saatiin 100-kertainen tuotto. Huuhtaruis oli hallankestävä, karujen havumetsämaiden viljalaji. Kun ruista oli viljelty kerran tai pari, maa kylvettiin vielä nauriille, tattarille ja joskus jopa ohralle. Sen jälkeen kaski jäi laidunmaana metsittymään uutta kaskeamista varten, mikä siis tapahtui aikaisintaan miespolven kuluttua. Myöhemmin asutuksen tihennettyä kaskimaita alettiin vähitellen muuttaa pelloiksi. Todennäköisesti sukumme kantaisät ovat saapuneet pikkuhiljaa nykyisille asuinalueille. Maata on raivattu niin kauan kun sitä on riittänyt. 1600-luvulle tultaessa asutus Savossa on käynyt entistä tiheämmäksi ja niinpä kaskeamisesta on pitänyt luopua. Tämä seikka selittää sen, että vuodesta 1604 lähtien sukumme kantatila on sijainnut yhdellä ja samalla paikalla.

Sotaa, hallaa ja nälkää

1500-luvun lopulla Ruotsi-Suomi kävi pitkän sodan Venäjää vastaan. Sotatoimet tuntuivat luonnollisesti lähellä itärajaa. Sotaväki, sekä oma että vihollisen, käyttäytyi mielivaltaisesti talonpoikia kohtaan. Sota jatkui edelleen Virossa, joten verorasituksetkaan eivät laskeneet. Lisäksi Suomessa käytiin 1595-1596 ensimmäinen sisällissota; verinen Nuijasota, jonka sotaretket ulottuivat Joroisiin ja Rantasalmelle saakka. Olot olivat siis ulkoisesti ja sisäisesti levottomat. Myöskään korkeimmat voimat eivät olleet suosiollisia. Vuosina 1601 ja 1602 halla iski peltoihin ja kaskiin ankarammin kuin miesmuistiin. Elettiin ns. olkivuosia. Nälkä ja sota toivat mukaan taudit ja ikuisen seuralaisensa ruton. Yhä useampi tila autioitui ja harvenevia tiloja verotettiin yhä ankarammin.

Kaikkia näitä ympäröiviä olosuhteita vasten peilaten Pekkalan perustaminen ja sen elinkelpoisuus on pienoinen ihme. Vänttiset selviytyivät ja lähtivät leviämään ympäri Savoa ja Karjalaakin. Ei meitä vienyt tauti, ei sota, ei nälkä, eikä kruunun verotaakka.

Eläköön sitkeä sukumme!

Heli Mäki


VÄNTTISTEN SUKUVAAKUNASTA

Vänttisten sukuseura ry:n sukuvaakuna valmistui v.1991.

Jo sitä ennen asiaa mietittiin sukuseuran hallituksessa mutta lopullisesti eräässä sukukokouksessa joensuulainen Aarre Partanen esitti, että eiköhän tehtäisi oma sukuvaakuna. Monien yhteydenottojen jälkeen suunnittelijaksi valittiin heraldikko Jukka Suvisaari. Hänen kanssaan neuvottelin moneen eri kertaan ja kirjeenvaihtoa kertyi paksu pinkka. Sukua koskevan yksityiskohdan löytäminen oli kaikkein vaikeinta. Onneksi Jukka Suvisaarella oli heti omia ajatuksia nimestä Vänttinen ja talon Pekkala-nimestä. Hän kertoi Uuteen Suomalaiseen nimikirjaan viitaten, että Vänttinen-nimi oli alkujaan Vincentius. Vincentius oli keskiajalla suhteellisen yleinen nimi Suomessa. Suvisaari piti tätä yhtenä hyvänä vaakunan aihelähteenä sillä nimi Vincentius tarkoittaa voittajaa. Hän myös selvitti, että voittajaa symbolisoidaan heraldiikassa voitonseppeleellä. Hautaseppele symbolisoi ikuisuutta ja on umpinainen kun taas voitonseppele on kärkien puolelta avoin. Legendan mukaan Pyhä Vincentius koki marttyyrikuoleman. Hänen ruumiinsa saapui Lissabonin satamaan tyhjässä laivassa, jota oli ohjaamassa vain kaksi korppia. Kaksi korppia ovat Vincentiuksen tunnuksia heraldiikassa ja kirkkotaiteessa. Korppi on myös muinaisskandinaavien jumalan Odinin Viisauden lintu. Korpin luonnollinen väri on musta, joten Suvisaaren mielestä se olisi sopinut Kangaslammin väriseen mustakultaiseen vaakunaan.Korppisymboli ei kuitenkaan meitä Vänttisiä kiehtonut ja niin päädyttiin avainsymboliin.
Suvisaaren suunnittelemassa vaakunassa on kultainen kaksihaittainen avain paaluttain, haittapää alaspäin. Vänttisten kantatilan nimi Pekkala tulee Pietarista ja Pyhän Pietarin tunnus on avain tai avaimet ristissä. Vaakunassa avaimen kädensijan muodostaa kahdesta tähkästä tehty voitonseppele. Tähkät viittaavat maanviljelysperinteeseen. Kypärä on suljettu. Porvarisvaakunoissa on aina ns. suljettu kypärä, jonka silmikon muodotaa vaakasuora rako. Lisäksi Vänttisten vaakunaan kuuluu musta kypäräpeite, jonka vuoripuoli on kultaa; lakipunos kultaa ja mustaa. Kypärän koristeena on kilven voitonseppele.
Vänttisten sukuvaakuna on hyväksytty Suomen Heraldisessa Seurassa numerolla 417.
Vaakunan lisäksi sukuseuralle on myös valmistunut pöytästandaari ja isännänviiri, joita on mahdollisuus hankkia omaan käyttöön. Vänttisten sukuseuralla oli onnea saadessaan sellaisen todellisen asiantuntijan kuin heraldikko Jukka Suvisaaren sukuvaakunan suunnittelijaksi. Hänen asiantuntemuksellaan ja kokemuksellaan meillä on nyt upea vaakuna, jota voi ylpeänä esitellä myös pöytästandaarina tai isännänviirinä.

Sakari Vänttinen